Tehy ao381 (KVTES)

Varatkaa alustavasti kalenteriin. Tehyn Pirkanmaan kunta-alan ammattiosasto 381 ry sääntömääräinen kevätkokous pidetään 15.4.2026. Paikka ja aika ilmoitetaan sen varmistuessa ja kokouskutsu saapuu jäsenkirjeenä sähköpostiin. Seuratkaa viestintää myös kotisivuilla ja somessamme.

Huom. Tarkistathan, että jäsentiedoissasi on ajantasainen sähköposti sillä viestitämme tärkeistä asioista lähtökohtaisesti sähköpostin välityksellä.

Ammattiosastomme puheenjohtaja Heidi Toivonen on yhdessä ammattiosaston hallituksen kanssa laatinut allaolevan kirjelmän, koskien varhaiskasvatuksen lastenhoitajien asemaa ja ammattitaidon tärkeyttä. Kirjelmä on lähetetty mm. pormestari Ilmari Nurmiselle ja varhaiskasvatusjohtaja Elli Rasimukselle, sekä myös Aamulehden toimitukseen. Otetaan hoitajat puheeksi!

 

Hei,

Lähestyn teitä, Tampereen kaupungin päättäjät, Tehyn Pirkanmaan kunta-alan ammattiosasto 381 jäsenistöä viimeaikoina puhuttaneella asialla.

Jäsenistöämme mietityttää, kuinka huomioidaan varhaiskasvatuksen lastenhoitajien asema tulevassa henkilöstömuutoksessa varhaiskasvatuksessa 2030 myötä. Ja miksi julkisissa keskusteluissa korostetaan vain  varhaiskasvatuksen opettajien ja varhaiskasvatuksen sosionomien pätevyyden tärkeyttä laadukkaan varhaiskasvatuksen tuottamisessa.

Unohtaen keskusteluissa, kuinka tärkeää on  myös, että ryhmän varhaiskasvatuksen lastenhoitaja on koulutettu ja pätevä työhönsä.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja on usein kuitenkin se ihminen tiimistä ,  kuka on läsnä lapsille päivän kaikissa toiminnoissa.

Olisi tärkeää, että myös heidän työtään osana laadukasta varhaiskasvatusta arvostetaan ja se myös näytetään. Ilman heidän panostaan perushoidollisiin työtehtäviin ei varhaiskasvatuksen arki pyörisi lainkaan . On myös hyvin heidän ammattiryhmäänsä aliarvioivaa unohtaa, että heillä on yhtälailla pedagogista osaamista ryhmissä ja sen tärkeyden ymmärtämystä varhaiskasvatuksessa, kuin korkeammin koulutetuilla tiimi kollegoilla. Heidän työnkuvansa on vain erilainen.

Kunhan myös varhaiskasvatuksen lastenhoitaja on koulutettu ja pätevä työhönsä . Tätä unohdetaan tuoda esiin. Tietoisesti tai tietämättömyyttään.

On myös aliarvioivaa ja ylenkatsomista palkata heidän työtehtäviinsä  epäpäteviä työntekijöitä, mutta  olemalla tästä epäkohdasta hiljaa varhaiskasvatuksen lastenhoitajien kohdalla, toisin kuin sosionomien ja opettajien kohdalla korostetaan nimenomaan kelpoisuus ehtojen täyttämisen tärkeyttä. Ihan kuin olisi varhaiskasvatuksen lastenhoitajien työn laadun puolesta  yhdentekevää tekeekö varhaiskasvatuksen lastenhoitaja työtä metsuri, lukiolainen varastotyöntekijä jne

vaiko koulutettu pätevä, osaava varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, joka täyttää koulutukseltaan työn kelpoisuus vaatimukset.

Hyväksymällä hiljaa tällaista julkista keskustelua, missä työyhteisöstä korostetaan vain kahta ammattiryhmää ja heidän tärkeyttään, tehdään kovasti hallaa koko työyhteisölle.

On jo  aika antaa varhaiskasvatuksen lastenhoitajille heidän todellakin ansaitsemansa arvostus tekemästään työstä.

Ja nimenomaan korostaa tulevassa 2030 henkilöstömuutoksessa kaikkien kolmen  varhaiskasvatukselle tärkeän ammattiryhmän   pätevyyden tärkeyttä ja arvostusta laadukkaan varhaiskasvatuksen tuottamisessa.

Voisiko Tampereen kaupunki olla suunnannäyttäjä ja edelläkävijä tässä asiassa?  Tuoda julkiseen keskusteluun varhaiskasvatuksen lastenhoitajat, opettajien ja sosionomien rinnalle. Olla se tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta arvostava työnantaja, kuten Tampereen kaupunki lupaakin.

Yhdessä nämä kaikki ammattiryhmät  tekevät laadukasta varhaiskasvatusta, kuten me kaikki tiedämme.

Mutta jos nyt unohdamme tämän yhden ammattiryhmän tästä kokonaisuudesta, on meillä edessä hoitajien alanvaihtobuumi 2030. Ja tätä emme varmasti kukaan halua. Siksi on aika alkaa toimia ja näkyä.

Kaikki haluavat tulla nähdyksi ja kuulluksi, myös varhaiskasvatuksen lastenhoitajat!

Ammattiosastomme on valmis tekemään yhteistyötä kanssanne, jotta saadaan näkyväksi tätä tärkeää asiaa.

Ystävällisin terveisin Heidi Toivonen, Tehyn Pirkanmaan kunta-alan ammattiosasto 381 puheenjohtaja

ja hallituksen jäsenet

Milla (kameran takana), Ronny, Kirsi ja Päivi hallituksesta luovuttivat pehmolelut Hannalle, Päiväperhon työntekijälle.
Nuorten turvatalossa elokuvaliput vastaanotti kriisi- ja perhetyöntekijä Krista.

Ammattiosastomme päätti tänä vuonna lahjoittaa joulukorttirahat hyvään tarkoitukseen. Lahjoituskohteina olivat Päiväperho sekä Nuorten Turvatalo Pirkanmaa - lämmin kiitos arvokkaasta ja merkityksellisestä työstä, jota teette!

 

Haluamme kiittää kaikkia AO381:n jäseniä kuluneesta vuodesta ja toivotamme teille ja läheisillenne rauhallista Joulua, levollisia pyhiä sekä hyvää mieltä tulevaan Uuteen Vuoteen!

 

Ammattiosastomme puheenjohtajaksi Syyskokouksessa valittiin Heidi Kujala (nyk.Toivonen).

 

Onnittelut uudelle puheenjohtajallemme!

 

 

 

Asiointipalveluun: https://kilta.tehy.fi

 

 

 

 

 

 

 

 

Laulaja, voimanainen Hanna Pakarinen on julkaissut Tehylle tekemänsä upean Rakenteet-​kappaleen. Tämä on historiallinen hetki: ensimmäistä kertaa suomalainen ammattijärjestö julkaisee artistin musiikkikappaleen.

 

Kuuntele biisi ❤️‍

 

Hanna Pakarinen toivoo, että hänen biisinsä ja sen tarina inspiroivat suomalaisia naisia irtautumaan epätasa-​arvoisista rakenteista ja rikkomaan lasikattoja, etsimään omaa ääntään ja toteuttamaan itseään. 

 

Kuuntele: Spotify | Apple Music | YouTube

 

 

 

 

 

https://www.tehy.fi/fi/ajankohtaista/rakenteet

Tampereella

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen

1.varatyösuojeluvaltuutetuksi valittiin meidän ammattiosastomme uusi puheenjohtaja

 

Heidi Kujala (nyk.Toivonen)

 

Ammattiosaston hallitus onnittelee Heidiä ja kiittää kaikkia Heidiä äänestäneitä tamperelaisia jäseniään!

Kirjaudu sivun ylälaidasta/ sivusta vasemmalta jäsenhuoneeseen - jäsennumerollasi (Tehy -lehden takasivulla), pankkitunnuksillasi tai mobiilivarmenteella. 

TULOSSA:

 

* syksyllä 2026 Tampereen Teatterissa LAULAVAT SADEPISARAT - lippujen myynnistä myöhemmin infoa!

 

 

 

 

 

 

Liity seuraajaksemme somessa:

 

 

Facebook: Tehyao381 

Instagram: tehyao381

 

 

 

Olemme Pirkanmaan kunta-alan tehyläisiä (23 kuntaa/ kaupunkia) - pääosin varhaiskasvatuksen lastenhoitajia ja koulunkäynnin ohjaajia.

Toiminta-alueenamme ovat Pirkanmaan kunnat.

Neuvottelemme sinunkin palkastasi, työajastasi ja muista työsuhteesi ehdoista. Lähde mukaan ao toimintaan sekä luottamusedustajaksi kunnassasi - toimitaan yhteistyössä! Saat tukea ja koulutusta kaikkeen!

Näin laajalla alueella meitä on!
https://www.tehy.fi/fi/ajankohtaista/kampanjat/maailman-parhaat?utm_source=LianaMailer&utm_medium=uutiskirje&utm_campaign=TehynUutiskirje

 

*************************************

Kasvatusalankin ammattilaiset kohtaavat henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja sen uhkaa työpaikallaan päivittäin. Väkivalta on rikos, jota ei pidä piilotella. 

Rohkaisemme työntekijöitä ilmoittamaan kaikesta väkivallasta aina työnantajalle ilmoitus tekemällä, olipa kyse henkisestä tai fyysisestä väkivallasta. Väkivallasta ilmoittaminen on ensisijaisen tärkeää, sillä ilman sitä tilastot näyttävät siltä kuin väkivaltaa ei olisi. 

 

 

 

 

 

 

 

TOIVEITA jäsenhuoneessa

- mitä toimintaa haluaisit meidän järjestävän? Sana on vapaa!

Facebook-sivun näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Ajankohtaista Tehyssä

Tehy hyväksyi yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelutuloksen – alalle uusi työehtosopimusratkaisu(27.2.2026)
Tehy on hyväksynyt osana Sote ry:tä neuvottelutuloksen, jolla yksityiselle sosiaalipalvelualalle on solmittu uusi työehtosopimusratkaisu. Ratkaisu korjaa tehyläisten ammattiryhmien palkkakehitystä yleiskorotuksilla ja matalimpia palveluvuosilisiä korottamalla.
Tehy hyväksyi yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelutuloksen – alalle uusi työehtosopimusratkaisu(27.2.2026)
Tehy on hyväksynyt osana Sote ry:tä neuvottelutuloksen, jolla yksityiselle sosiaalipalvelualalle on solmittu uusi työehtosopimusratkaisu. Ratkaisu korjaa tehyläisten ammattiryhmien palkkakehitystä yleiskorotuksilla ja matalimpia palveluvuosilisiä korottamalla. Sote ry:n aiemmin julistetut työtaistelutoimet viikolle 11 peruuntuvat.
Voisiko teho-osaston yövuorossa ottaa torkut?(27.2.2026)
Torkut voisivat vähentää väsymystä ja parantaa potilasturvallisuutta teho-osaston yövuoroissa. Epävirallisia nokosia otetaan jo, mutta yhteiset käytännöt puuttuvat.
Anni Marttinen: Velkajarru – kuka maksaa sopeutuksen hinnan?(27.2.2026)
Sosiaalipolitiikka, palvelut ja hyvinvointivaltion rakenne ovat keskeisiä tasa-arvon välineitä – ja juuri niihin kohdistuvat usein suurimmat säästöt, kertoo Tehyn ekonomisti Anni Marttinen talousblogien sarjassa "Tehyn talouspulssi". 
Ensihoitaja kohtaa joka sadannella tehtävällä väkivaltaa(27.2.2026)
Huomionarvoista tutkijoista on, että ensihoitajat kohtasivat väkivaltaa, vaikka poliisi oli kohteessa.

ME OLEMME TEHY!